Kiertotalouden taustatiedoissa pääset ispiroitumaan ja tutustumaan tarkemmin viiteen kiertotalouden toimintamalliin, joita voi hyödyntää KEMU-toiminnassa ja projekteissa. Lapin ta koko Suomen kiertotaloustoiminnan esimerkeistä tai innovaatioista löydät monia mahdollisuuksia kiertotalouteen ja sen edistämiseen.

Kiertotalouden viisi toimintamallia

Kiertotalouteen kuuluvat toimintamallit ja keskeisimmät yritysideat SITRA on kiertotalouden yritysoppaassa luokitellut viiteen alla olevan ryhmään. SITRA on esitellyt myös näihin toimintoihin liittyviä kiertotalouden liiketoimintamalleja ja kiertotalouden edelläkävijäyrityksiä: Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 – Sitra arkisto.

1. Tuote palveluna (Product as a Service)

Idea: Ei osteta tuotetta omaksi, vaan maksetaan sen käytöstä. Idea perustuu palvelujen tarjoamiseen tuotteiden ostamisen sijaan esimerkiksi vuokraamalla. Tuotteen vuokraaminen on keskeinen osa kiertotaloutta, sillä se pidentää tavaroiden elinikää ja vähentää uusien tuotteiden valmistustarvetta.
–> Sen sijaan, että ostaisit esimerkiksi jonkin satunnaisesti tarvitsemasi koneen tai laitteen, voit vuokrata sen silloin kun tarvitset sitä.
–> Satunnaisesti tarvittavat tavarat saa käyttöönsä tarvittaessa laadukkaina, kestävinä ja huollettuina, mikä on kustannustehokasta.
–> Tuotteen, tilan tai esineen vuokraamista voi toteuttaa digitaalisilla alustoilla.
–> Yritys, yhtiö tai yksityinen omistaa tuotteen ja huolehtii sen kunnossapidosta, huollosta ja vuokraamisesta.
–> Yritykselle toiminta voi tarjota tasaisia tulovirtoja myymisen rinnalla / sijaan. Toiminta  on veronalaista, mutta toiminnan menoja voi myös vähentää verotuksessa.

Esimerkkejä:

Talviurheiluun ja -liikkumiseen liittyvien välineiden vuokraaminen (suksivuokraamot laskettelukeskuksissa, moottorikelkkavuokraamot jne).

Sähköpotkulautojen ja autojen vuokraus tai auton / sähköpyörän leasing (kuukausimaksulla tuote käyttöön).

Kodin pienkoneiden (esim. porakone, klapikone jne) vuokraus.

Lapissa esim. matkailutoimijat tuotteiden vuokraajina, energiantuotantoyhtiöt, jaettujen työtilojen yhteisöt, Metsähallituksen luontopalvelut, yksityiset toimijat ja yhteisöt digitaalisilla alustapalveluilla (esim. hygglo), teollisuuden ja rakentamisen alan konevuokraamot.

2. Uusiutuvuus (Renewable inputs) eli aineen ja materiaalien kiertoihin perustuvat toimitusketjut (Circular supply chain)

Idea: Käytetään luonnonvaroja, jotka uusiutuvat ja kuormittavat vähemmän ympäristöä. Hyödynnetään uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien sekä uusiutuvan energian käyttöä tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Edistetään kierrätettävien materiaalien ja uusiutuvan energian käyttöön sekä resurssitehokkaisiin kiertoihin perustuvia ratkaisuja. 
–> Tuotteet suunnitellaan niin, että ne kestävät ja ovat kuitenkin uudelleenkäytettäviä ja kierrätettäviä.
–> Toiminnasta tulee kustannussäästöjä, koska tarvitaan vähemmän jalostettavia raaka-aineita, materiaalihävikkiä on vähemmän ja prosessit ovat energiatehokkaampia.
–> Vähemmän saastetta, päästöjä ja jätettä.
–> Paikalliset ja kiertävät materiaalivirrat lisäävät omavaraisuutta.

Esimerkkejä:

Tuote tehdään kierrätettävästä ja helposti hyödynnettävästä materiaalista.

Hyödynnetään biomateriaaleista (esim. puukuiduista vaatteita, biomuovit, tekstiilikuidut).

Toteutetaan uusiutuvalla energialla ja tuotannon sivuvirroista saatavalla energialla toimivia tuotantolaitoksia.

Lapissa esim. Metsä Groupin biotuotetehdas Kemissä, Outokumpu terästehdas Torniossa, Napapiirin energia ja vesi (NEVE) Rovaniemellä sekä Tapojärvi Oy edistävät materiaalien kiertotaloutta tai sivuvirtojen hyötykäyttöä toimialoillaan.

3. Jakamisalustat (Sharing platforms)

Idea: Tavaroita käytetään yhdessä, eikä jokaisen tarvitse omistaa kaikkea itse.
–> Tavaroita ei tarvitse valmistaa niin paljon, mikä säätää luonnonvaroja ja kustannuksia.
–> Digitaaliset palvelut (esim. sovellukset) mahdollistavat tavaroiden lainaamisen, vuokraamisen ja myymisen.
–> Tavara tai kiinteistö voi olla myös yhteisomistuksessa, jolloin omistaminen on halvempaa ja kustannustehokkaampaa. Tuotteen tai kiinteistön voi hankkia tällöin helpommin laadukkaana ja kestävänä, koska kustannukset jakautuvat useamman kesken.

Esimerkkejä:

Vinted, Tise, Tori, Sellpy, Plick (Ruotsissa), Depop tai muut digitaaliset kirpputoritalustat.

Kirjastot (lainataan kirjoja ja tavaroita esim. pelejä ja urheiluvälineitä).

Polkupyörien tai autojen yhteiskäyttö yrityksissä, yhteisöissä ja yhtiöissä.

Hygglo toimii esim. yksityishenkilöiden omistamien tavaroiden jakamisalustana.

Majoituskohteiden vuokraus-alustat esim. Airbnb, Booking.

4. Tuote-elinkaaren pidentäminen (Product life extension)

Idea: Tuotteita käytetään mahdollisimman pitkään.
–> Tavaroita ei heitetä pois, kun niihin tulee pieniä vikoja tai toimimattomuutta, vaan ne korjataan, huolletaan tai annetaan toiselle käyttäjälle tai toimintaa raaka-aineiksi.
–> Vanha tuote voidaan kunnostaa lähes uudenveroiseksi.
–> Toiminnassa syntyy vähemmän jätettä, sen avulla voi säästää rahaa.

Esimerkkejä: 

Puhelimen, elektroniikan ja kodinkoneiden korjaaminen.

Korjaamot ja huoltoyritykset (esim. vaatteet, urheiluvarusteet, pyörät, autot ym. liikkumisvälineet, kiinteistöjen kodintekniikka, työkoneet jne).

Käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden myyntipaikat ja digitaaliset alustat.

Yhteisöt ja ryhmät harrastamisen ja mielenkiinnon eri kanavilla esim. Facebookin ryhmät, Jodelin kavanat.

5. Resurssitehokkuus, kierrätys ja kiertoon palauttaminen (Resource efficiency, recycling and recovery)

Idea: Käytetään mahdollisimman vähän materiaaleja ja energiaa tuotteen elinkaaren aikana. Kierrätetään kaikki, mikä voidaan. Elinkaarensa loppuun tulleiden tuotteiden ja raaka-aineiden takaisinkeräys ja uudelleenhyödyntäminen.
–> Tuotteet suunnitellaan niin, että niissä käytetään vain tarpeellinen määrä luonnonvaroja, minimoidaan pakkausmateriaalit ja pyritään siihen, että tuotteista syntyy mahdollisimman vähän jätettä.
–> Vanhat ja tarpeettomat tuotteet kierrätetään vanhat tai niistä tehdään uusia.
–> Toiminta säätää luonnonvaroja ja ehkäisee jätteen päätymistä luontoon.

Esimerkkejä:

Muovipullon kierrätys uudeksi pulloksi.

Metallien sulattaminen ja uusiokäyttö.

Kodin pienkoneiden (esim. porakone, klapikone jne) vuokraus.

Lapissa esim. jätehuoltoala (Lapeco, Residuum ja paikalliset logistiikkatoimijat), yritysten kierrätyspalvelut (esim. L&T), teollisuuden materiaalivirrat (Outokumpu Oy, Kemi–Tornio) ja eri toimijat materiaalien kierrätyksessä (metalli, autot, maa-ainekset, maaperän jätteet ja pilaantuneet maat, vaaralliset rakennusmateriaalit).  

Esimerkkejä Lapin kiertotaloustoiminnasta ja -innovoinnista

Lapin kiertotalousideoihin ja innovatioihin liittyvä Lapin AMK 2025: Kiertotalous ja vastuullinen tulevaisuus -raportti esittelee useita kiertotalousesimerkkejä ja ideota Lapista kuvin je kertomuksin. Lapissa kiertotalous tuo mahdollisuuksia erityisesti luonnonvara-aloille, energiantuotantoon, rakentamiseen ja palveluihin: se voi synnyttää uusia työpaikkoja, innovaatioita ja kestävää liiketoimintaa esimerkiksi hyödyntämällä teollisuuden tai kotitalouksien jätteitä ja sivuvirtoja, kehittämällä uusiutuvaa energiaa ja pidentämällä tuotteiden elinkaarta.

Esimerkiksi Lapin alueelta raportissa esitellään kiertotaloustoimintaan liittyviä mahdollisuuksia:

-> poron ja riistan hyödyntäminen,

-> kaivostoiminnan sivumateriaalien hyödyntäminen,

-> 3D-tulostuksessa ja sen materiaaleissa,

-> Lapin bioenergian hyödyntämisessä ja energiatehokkuudessa,

-> kansallisten innovaatiojärjestelmien (eng. National Systems of Innovation, NIS) ja toimijaverkkojen hyödyntämisestä oppimiseen ja tiedon välittämiseen liittyen esim. yritysten, tutkimuslaitosten, koulujen, asukkaiden, kuluttajien, lainsäätäjien ja viranomaisten kesken.

Esimerkkejä Suomen kiertotalousideoista

Kiertotalouden edelläkävijöitä tarvitaan – ota mallia!

Kiertotaloustoimintaan liittyviä esimerkkejä löytyy Kiertotalous-Suomi sivuston Edelläkävijäesimerkkejä – Kiertotalous-Suomi -palvelusta. Sivustolla eri teemoihin liittyen voi listata kiertotalouteen littyviä esimerki-ideoita ja toimijoita.

Kuntien kiertotalousteot innostavat kouluja kiertotalouteen

Kuntatason ideoita kiertotaloustoimintaan on esitelty Kuntaliiton kautta: Kuntien kiertotaloustärpit | Kuntaliitto.fi. Toiminta on luokiteltu viiteen alaluokkaan:

-> Kuntalaisten kiertotaloustietoisuus ja kasvatus: Kiertotalouteen liittyvillä kasvatus- ja opetuskampanjoilla saadaan oppilaiden kautta sitoutettua myös vanhempia ja perheitä muutoksiin arjessaan.

-> Kestävä ruokajärjestelmä: Hävikin vähentäminen ja jakaminen kunnan ruokapalveluissa auttavat kustannusten minimoimisessa ja hiilijalanjäljen vähentämisessä. Lisäksi voidaan edistää ruokaketjussa olevien sivuvirtojen hyödyntämistä esimerkiksi energian tuotannossa tai raaka-aineena.

-> Liikkuminen: Yhdistelemällä eri vähähiilisiä liikkumisen palveluita kunta pystyy sujuvoittamaan alueellista liikkumista ja siten helpottamaan asukkaan arkea sekä pienentämään merkittävästi hiilijalanjälkeä. Kyytien ja ajoneuvojen jakamispalvelut sekä mahdollisuus joustavuuteen kyytien tilaamisessa ovat osa tulevaisuuden liikkumispalveluita.

-> Jätehuolto & kierrätys: Jätehuollon mahdollisuudet paikallisten materiaalivirtojen uudelleen hyödyntämisessä ovat valtavat. Lietteen ja biojätteen hyödyntäminen vähentää vesistöjen rehevöitymistä sekä tukee ravinteiden kiertoa ja biokaasun tuotantoa. Lisäksi muun muassa kuntien tilojen ja kalusteiden käyttöastetta on valtavat mahdollisuudet kasvattaa älykkäillä jakamisratkaisuilla.

-> Rakentaminen & infra: Kaavoituksella ja muulla suunnittelulla kunnat pystyvät kriteereillään edistämään rakentamisen kiertotaloutta valtavasti sekä parantamaan asukkaiden viihtyvyyttä ja kestäviä elämäntapoja.